Suuret kiitokset sermitalkoisiin osallistuneille. Homma meni muuten ihan nappiin, mutta tekemistä taisi olla hieman liian vähän kun työt tuntuivat loppuvan jopa kesken. Tulipahan siivottua varastokin siinä samalla.
Jos oikein laskin ja muistan, meillä on nyt yhdeksän kappaletta uusia sermejä. Kahteen niistä ei tosin riittänyt viiraa, joten ne ovat vielä pelkkiä kehikoita. Laitetaan niihin jotain näköestettä kiinni kunhan saadaan jostain. Vanhoista sermeistä kaksi purettiin, sillä toisesta oli jalka poikki ja toinen oli stagerakennuksen kannalta muita käyttökelvottomampi.
Sermitilanne on nyt sellainen, että Muukosta voidaan viedä muutama sermi Vainikkalaankin. Kapeita sermejä voisi tehdä vielä vaikka kymmenkunta lisää, sillä varastoon noita mahtuu kyllä sen verran, ja käyttöä löytyy varmasti. Sermin jalkoja saisi myös olla enemmän. Kevään tai alkukesän aikana voitaisiin pitää vielä toisetkin talkoot!
Kiitoksia talkooporukalle
Valvoja: heikkikettu
-
tkarkkainen
- Kurko
- Viestit: 136
- Liittynyt: 24.06.2009, 15:14
- Paikkakunta: SVV