Armscorin piipunvaihto- ja vuosihuolto -projekti
Lähetetty: 03.07.2010, 00:31
Kirjoittelenpa tänne tarinaa pyssyn virittelystä kun sopiva foorumiosiokin kerta on. Tiedä vaikka jotakuta kiinnostaisi. Ja vaikka ei, niin jääpähän ainakin sepustukset talteen niin voin itse tulla myöhemmin katsomaan mitä sitä on tullut tehtyä.
Taustasta
Tuolla miun Armscorilla oli nyt ~14 kuukaudessa ammuttu noin 12000 laukausta ja paras tarkkuus mitä millään patruunalla tai omalla latauksella siitä olen irti saanut, on luokkaa 8cm / 6ls / 25m. Laukaisukoneisto on ollut tuon lisäksi vielä noin 6000 laukauksen ajan .22-vaihtosarjakäytössä. Eli aika kohtuullisella käytöllä pyssy on ollut.
Viimeaikoina tuolla mainiolla Kimberin .22-vaihtosarjalla pirun tarkkoja laukauksia ampuneena rupesi entistä enemmän ahdistamaan tuon Armscorin tarkkuus. Tai oikeastaan sen puute. Ammo sattui myymään ACI Precision -merkkistä rosteripiippua Armscoriin sopivalla Para/Clark -syöttöramppileikkauksella ja sitä olin jonkun aikaa jo miettinytkin. Hintakaan ei ollut paha, 120€.
Lisäksi kyllästyin viimein uuden piipun tilattuani odottelemaan Lohjalta korkeampaa jyvää saapuvaksi, ja viilasin takatähtäintä matalammaksi saadakseni osumat keskelle taulua eikä 15-20cm tähtäyspisteen yläpuolelle, miten olen viimeisen... lähes vuoden ampunut - tyhmää, niin tyhmää...
Noh, oli se uusi tähtäin kuitenkin puoli vuotta tilauksessa.
Projektin alku ja sepintä, osa 1
IT-asepajan ystävällisellä avustuksella hommasin piipun Ammosta ja se näytti asianmukaisesti koneistetulta ja laadukkaalta heti ensisilmäyksestä lähtien. Tällaisissa asioissa hätäisenä miehenä en "ehtinyt" jäädä odottelemaan asiantuntevampien 1911-sepittelijöiden kommentteja ja neuvoja, vaan katsoin netistä vähän tietoa piipun sovittamisesta mm. Wil Schuemannin sivuilta ja otin viilan pakista. Jonkun tunnin turasin viilojen ja tussien kera tutkaillen mistä milloinkin ahdistaa ja poistaen sieltä vähän kerrassaan materiaalia, sekä piipusta että luistista, joka on kyllä filippiinojen jäljiltä aivan kamalaa jälkeä ja sietikin tulla tasoitelluksi.
Joidenkin tuntien kotisepinnän jälkeen piippu kävi luistiin mukavasti ja meni sulkuun oikein nätisti. Piipun mukana tilaamani holkki oli - kuten pyydettyä - tiukka. Jopa niin tiukka että sitä olisi pitänyt väljentää jonkun verran jotta pyssyn olisi sen kanssa saanut pelaamaan. Joten jätin sen vielä laatikkoon ja pidin vanhan rosteriholkin, joka oli varsin riittävän tiukka sekin.
Hioin piippua vielä hiomatahnalla kangaslappujen kera kiiltävämmäksi ja kiillotin varsin hyvin tehdaskuntoisenakin kiiltävän syöttörampin peilikirkkaaksi samalla. "Miksi?" saattaisi joku kysyä. Siksi, että kaikkiin työstörosoihin mitä piipussa tehtaan jäljiltä lienee, tarttuu vaippametallia luodeista ja piipusta tulee hankalasti puhdistettava. Hiomalla karkeus pois, ei vaippametallillakaan ole reunoja mihin takertua. Ja minä aion puhdistaa piipun säännöllisesti käytön jälkeen. Jos ei aio putsailla pyssyä niin eipä siitä sisäänampumisesta tai hiomisestakaan ole tietysti mitään iloa...
Ensimmäiset laukaukset
Viisi ensimmäistä laukausta CCI:n Blazer Brassilla (115grs luoti) osuivat noin 20 metristä pussin päältä tauluun siistiin 4ls 28mm kasaan ja yhteen kärpäseen yhteistuloksena noin 83mm kasa. Jo tässä vaiheessa hymyilytti melkoisesti kun arvelin kärpäsen olevan kuitenkin oma vikani, eikä aseen.
Ammuin vielä seuraavatkin parikymmentä laukausta kolvauspatruunoita ja puhdistin piipun perusteellisesti joka laukauksen jälkeen ensimmäiset kymmenen laukausta. Tämän jälkeen viiden välein.
Samalla ratareissulla oli tarkoituksena hakea myös Ares 125RN -luodeille lataus uudelle piipulle ja selvittää kuinka pitkä paukku pesään mahtuu. Ensin latasin 29.4mm pitkää patruunaa, mitä vanha piippu söi mukisematta, mutta se ei mahtunutkaan pesään, lähellekään. Lyhensin 29.2mm, 29.00mm - mikä on tehdaspaukun mitta - mutta ei vaan mahdu. Lyömällä luistin kyllä sai kiinni mutta patruunaa ei ollut mitään toivoa saada pois pesästä luistista vetämällä. Ampuminen oli ainoa vaihtoehto. Lyhensin vielä kahteen otteeseen jopa 28.6mm asti ja sekin vielä otti rihloihin kiinni. Siinä vaiheessa lopetin latauskokeet, eikä oikein enää hymyilyttänytkään kun edes CIP-mittaan ladatut patruunat ainoalla järkevästi saatavalla luodilla eivät mahtuneet pesään.
1911-konstruktiota tuntemattomille kerrottakoon, että se on alunperin tehty .45ACP-patruunalle, joka on noin 32mm pitkä. 9x19mm patruunoilla voi tulla lippaiden kanssa ongelmia, kun lyhyet (29mm) patruunat mahtuvat liikkumaan pituussuunnassa lippaassa rekyylin takia ja seurauksena voi olla mitä mielenkiintoisimpia häiriöitä, esim. patruuna voi tulla pystyasennossa lippaasta.
Sepintä, osa 2
Tulin siis ratareissulla siihen tulokseen että piipun ylimenokartio kaipaisi kalvainta. KMikolla sattuikin sopivasti olemaan tuliterä 9x19 viimeistelykalvain Toyotan takakontissa, joten suuntasimme pajalle piippua pilaamaan. Suurella asiantuntemuksellani arvelin, että pelkkä ylimenokalvain olisi ollut mitä tarvitsin, tehdaspaukuthan kuitenkin menivät pesään. Mutta ainoa saatavilla oleva kalvain oli paremmalta tuntuva vaihtoehto kuin ampua tehdaspaukkua tai käyttää vanhaa piippua. Armscorin vanha piippu pääsikin koekaniiniksi kalvaimelle ja näytti että kalvain otti siitäkin vain ylimenokartiosta lastua, joten pajareissu vaikutti lupaavalta.
Pyörittelin sitten käsipelissä kalvainta sorviin keskitetyn ACI-piipun pesässä ja kun sunnuntaiseppiä ollaan molemmat, niin eipä tullut katsottua kuinka paljon sieltä lopulta tuli otettua lastua pois... "kun ite tekkee, saa sellasen kun tullee". Noh, tönäri (joka teki armscorin piipun lakritsimetalliin jäljet pesän pohjalle!) sanoi että ehkä 0.1mm turhan paljonkin saattoi lähteä, mutta pesään pudotettu 29.5mm pitkä Ares-luodilla ladattu patruuna lopsahti nätisti perille asti, joten olin tyytyväinen. Ja kun itse tein niin en voisi Mikkoakaan syyttää jos piippu meni pilalle
Mikko asiantuntevampana 1911-seppänä kiristeli samalla hellävaraisella kosketuksellaan luistin tiukemmaksi rungon johteille ja viimeistelin sovitusta timanttiviilalla.
Iltasella vielä hoonailin patruunapesää, ylimenoa ja piippua hiomatahnalapuilla ja kasasin pyssyn ratareissua varten.
Ratareissu, osa 2
Tänään nakkasin pyssyn, 200 Ares 125RN -luodilla ladattua patruunaa ja muut rensselit reppuun ja sykähdin fillarilla Muukkoon. Jännityksellä odottaen täytin lippaat ja ammuin pari 5ls kasaa 25 metristä pussin päältä. Tuloksena oli noin 6 ja 8 cm kasat, jotka lupailivat ihan hyvää.
Hengittelin rauhallisesti hetken ja otin oikein kunnollisen Brian Enos -fokustyyppi 5:sen (lukekaapa se Practical Shooting, Beyond Fundamentals, on hyvä kirja) käyttöön, eli täydellisen hyvä tähtäinkuva taulun päällä ja oiiiiikein rauhallinen puristava laukaus. On muuten jännä tunne kun laukaus lähtee "vahingossa". Siis vaikka tietää liipasimesta, että kohta... kohta se lähtee, niin silti ikäänkuin säikähtää että ohoh, nyt se lähtikin. Noin kai ne kaikki hyvät ääritarkkuuslaukaukset ilman aikarajaa pitäisikin pystyä ampumaan.
Pyssy tyhjäksi ja pöydälle ja vähän kädet tutisten harpoin tauluille kun olin jo laukausten aikana nähnyt sekä sen, että ne lähtivät oikein hyvällä tähtäinkuvalla, että sen kuinka luodit lensivät ilmassa taulun keskustaa kohti auringon paistaessa sopivan matalalta takaviistosta.
Voitte kuvitella, että hymyni oli leveä, kun näin taulun:
http://jumi.lut.fi/~ppiirone/kuvat/ACI_ ... s-48mm.jpg
Saatoin jopa naurahtaa ääneenkin itsekseni
Sen lisäksi, että ase ampui treenilatauksella (kevyempi luoti kuin kisapaukuissa, PF kuitenkin 128-129) 48mm kasan, hienoa oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä osumat olivat jopa hitusen tähtäyspisteen alapuolella Otin takatähtäintä yhden napsun ylös, eli siihen jäi säätövaraakin jopa tuo 2-3cm alaspäin. Hyvin tuli viilattua 
Tuon jälkeen hyvissä tunnelmissa ammuin vielä aavistuksen verran hätäisemmän 20 laukauksen kasan, jolla arvelin saavani vielä jonkunlaisen tiedon aseen käynnistä, vaikkakaan noin montaa laukausta en jaksanut ampua äärimmäisellä tarkkuudella ja huolellisuudella. Mutta taas kerran oli ihan mukava katsella taulua:
http://jumi.lut.fi/~ppiirone/kuvat/ACI_ ... -104mm.jpg
20 laukausta tuottivat 104mm kasan, josta päättelin että jos ammun C:n tai platesta ohi, niin pyssyä on ihan turha syyttää. Siinä tapauksessa voisin samantien suunnata peilin eteen syyllistä tuijottamaan.
Loppusanat
Kannattiko? No totta helvetissä. Projekti maksoi kaikkineen alta 150 euroa ja nyt on todennäköisesti pyssy ampujaa tarkempi, eikä toisinpäin. Oma ymmärtämys 1911-konstruktion toiminnasta lisääntyi taas pykälän kun lueskeli asioita toimintasykliin ja ajoituksiin liittyen. Samoin kynnys ruveta askartelemaan pyssyprojektien kanssa hieman ruuvaria pidemmälle madaltui hitusen. Riittävät taustatiedot, ymmärrys siitä mitä on ryhtymässä tekemään, kärsivällinen mieli ja vakaa käsi vievät pitkälle. Ja tietysti paikalliset asiantuntijat, jos alkaa arveluttaa.
Kiitokset projektin onnistumisesta siis myös Mikolle ja piipun hankinnasta Ilkalle.
Vapise stanu-SM. (Ja EHC!) Nyt on porakone jolla tulee A:ta.
Perttu
Taustasta
Tuolla miun Armscorilla oli nyt ~14 kuukaudessa ammuttu noin 12000 laukausta ja paras tarkkuus mitä millään patruunalla tai omalla latauksella siitä olen irti saanut, on luokkaa 8cm / 6ls / 25m. Laukaisukoneisto on ollut tuon lisäksi vielä noin 6000 laukauksen ajan .22-vaihtosarjakäytössä. Eli aika kohtuullisella käytöllä pyssy on ollut.
Viimeaikoina tuolla mainiolla Kimberin .22-vaihtosarjalla pirun tarkkoja laukauksia ampuneena rupesi entistä enemmän ahdistamaan tuon Armscorin tarkkuus. Tai oikeastaan sen puute. Ammo sattui myymään ACI Precision -merkkistä rosteripiippua Armscoriin sopivalla Para/Clark -syöttöramppileikkauksella ja sitä olin jonkun aikaa jo miettinytkin. Hintakaan ei ollut paha, 120€.
Lisäksi kyllästyin viimein uuden piipun tilattuani odottelemaan Lohjalta korkeampaa jyvää saapuvaksi, ja viilasin takatähtäintä matalammaksi saadakseni osumat keskelle taulua eikä 15-20cm tähtäyspisteen yläpuolelle, miten olen viimeisen... lähes vuoden ampunut - tyhmää, niin tyhmää...
Noh, oli se uusi tähtäin kuitenkin puoli vuotta tilauksessa.Projektin alku ja sepintä, osa 1
IT-asepajan ystävällisellä avustuksella hommasin piipun Ammosta ja se näytti asianmukaisesti koneistetulta ja laadukkaalta heti ensisilmäyksestä lähtien. Tällaisissa asioissa hätäisenä miehenä en "ehtinyt" jäädä odottelemaan asiantuntevampien 1911-sepittelijöiden kommentteja ja neuvoja, vaan katsoin netistä vähän tietoa piipun sovittamisesta mm. Wil Schuemannin sivuilta ja otin viilan pakista. Jonkun tunnin turasin viilojen ja tussien kera tutkaillen mistä milloinkin ahdistaa ja poistaen sieltä vähän kerrassaan materiaalia, sekä piipusta että luistista, joka on kyllä filippiinojen jäljiltä aivan kamalaa jälkeä ja sietikin tulla tasoitelluksi.
Joidenkin tuntien kotisepinnän jälkeen piippu kävi luistiin mukavasti ja meni sulkuun oikein nätisti. Piipun mukana tilaamani holkki oli - kuten pyydettyä - tiukka. Jopa niin tiukka että sitä olisi pitänyt väljentää jonkun verran jotta pyssyn olisi sen kanssa saanut pelaamaan. Joten jätin sen vielä laatikkoon ja pidin vanhan rosteriholkin, joka oli varsin riittävän tiukka sekin.
Hioin piippua vielä hiomatahnalla kangaslappujen kera kiiltävämmäksi ja kiillotin varsin hyvin tehdaskuntoisenakin kiiltävän syöttörampin peilikirkkaaksi samalla. "Miksi?" saattaisi joku kysyä. Siksi, että kaikkiin työstörosoihin mitä piipussa tehtaan jäljiltä lienee, tarttuu vaippametallia luodeista ja piipusta tulee hankalasti puhdistettava. Hiomalla karkeus pois, ei vaippametallillakaan ole reunoja mihin takertua. Ja minä aion puhdistaa piipun säännöllisesti käytön jälkeen. Jos ei aio putsailla pyssyä niin eipä siitä sisäänampumisesta tai hiomisestakaan ole tietysti mitään iloa...
Ensimmäiset laukaukset
Viisi ensimmäistä laukausta CCI:n Blazer Brassilla (115grs luoti) osuivat noin 20 metristä pussin päältä tauluun siistiin 4ls 28mm kasaan ja yhteen kärpäseen yhteistuloksena noin 83mm kasa. Jo tässä vaiheessa hymyilytti melkoisesti kun arvelin kärpäsen olevan kuitenkin oma vikani, eikä aseen.
Ammuin vielä seuraavatkin parikymmentä laukausta kolvauspatruunoita ja puhdistin piipun perusteellisesti joka laukauksen jälkeen ensimmäiset kymmenen laukausta. Tämän jälkeen viiden välein.
Samalla ratareissulla oli tarkoituksena hakea myös Ares 125RN -luodeille lataus uudelle piipulle ja selvittää kuinka pitkä paukku pesään mahtuu. Ensin latasin 29.4mm pitkää patruunaa, mitä vanha piippu söi mukisematta, mutta se ei mahtunutkaan pesään, lähellekään. Lyhensin 29.2mm, 29.00mm - mikä on tehdaspaukun mitta - mutta ei vaan mahdu. Lyömällä luistin kyllä sai kiinni mutta patruunaa ei ollut mitään toivoa saada pois pesästä luistista vetämällä. Ampuminen oli ainoa vaihtoehto. Lyhensin vielä kahteen otteeseen jopa 28.6mm asti ja sekin vielä otti rihloihin kiinni. Siinä vaiheessa lopetin latauskokeet, eikä oikein enää hymyilyttänytkään kun edes CIP-mittaan ladatut patruunat ainoalla järkevästi saatavalla luodilla eivät mahtuneet pesään.
1911-konstruktiota tuntemattomille kerrottakoon, että se on alunperin tehty .45ACP-patruunalle, joka on noin 32mm pitkä. 9x19mm patruunoilla voi tulla lippaiden kanssa ongelmia, kun lyhyet (29mm) patruunat mahtuvat liikkumaan pituussuunnassa lippaassa rekyylin takia ja seurauksena voi olla mitä mielenkiintoisimpia häiriöitä, esim. patruuna voi tulla pystyasennossa lippaasta.
Sepintä, osa 2
Tulin siis ratareissulla siihen tulokseen että piipun ylimenokartio kaipaisi kalvainta. KMikolla sattuikin sopivasti olemaan tuliterä 9x19 viimeistelykalvain Toyotan takakontissa, joten suuntasimme pajalle piippua pilaamaan. Suurella asiantuntemuksellani arvelin, että pelkkä ylimenokalvain olisi ollut mitä tarvitsin, tehdaspaukuthan kuitenkin menivät pesään. Mutta ainoa saatavilla oleva kalvain oli paremmalta tuntuva vaihtoehto kuin ampua tehdaspaukkua tai käyttää vanhaa piippua. Armscorin vanha piippu pääsikin koekaniiniksi kalvaimelle ja näytti että kalvain otti siitäkin vain ylimenokartiosta lastua, joten pajareissu vaikutti lupaavalta.
Pyörittelin sitten käsipelissä kalvainta sorviin keskitetyn ACI-piipun pesässä ja kun sunnuntaiseppiä ollaan molemmat, niin eipä tullut katsottua kuinka paljon sieltä lopulta tuli otettua lastua pois... "kun ite tekkee, saa sellasen kun tullee". Noh, tönäri (joka teki armscorin piipun lakritsimetalliin jäljet pesän pohjalle!) sanoi että ehkä 0.1mm turhan paljonkin saattoi lähteä, mutta pesään pudotettu 29.5mm pitkä Ares-luodilla ladattu patruuna lopsahti nätisti perille asti, joten olin tyytyväinen. Ja kun itse tein niin en voisi Mikkoakaan syyttää jos piippu meni pilalle
Mikko asiantuntevampana 1911-seppänä kiristeli samalla hellävaraisella kosketuksellaan luistin tiukemmaksi rungon johteille ja viimeistelin sovitusta timanttiviilalla.
Iltasella vielä hoonailin patruunapesää, ylimenoa ja piippua hiomatahnalapuilla ja kasasin pyssyn ratareissua varten.
Ratareissu, osa 2
Tänään nakkasin pyssyn, 200 Ares 125RN -luodilla ladattua patruunaa ja muut rensselit reppuun ja sykähdin fillarilla Muukkoon. Jännityksellä odottaen täytin lippaat ja ammuin pari 5ls kasaa 25 metristä pussin päältä. Tuloksena oli noin 6 ja 8 cm kasat, jotka lupailivat ihan hyvää.
Hengittelin rauhallisesti hetken ja otin oikein kunnollisen Brian Enos -fokustyyppi 5:sen (lukekaapa se Practical Shooting, Beyond Fundamentals, on hyvä kirja) käyttöön, eli täydellisen hyvä tähtäinkuva taulun päällä ja oiiiiikein rauhallinen puristava laukaus. On muuten jännä tunne kun laukaus lähtee "vahingossa". Siis vaikka tietää liipasimesta, että kohta... kohta se lähtee, niin silti ikäänkuin säikähtää että ohoh, nyt se lähtikin. Noin kai ne kaikki hyvät ääritarkkuuslaukaukset ilman aikarajaa pitäisikin pystyä ampumaan.
Pyssy tyhjäksi ja pöydälle ja vähän kädet tutisten harpoin tauluille kun olin jo laukausten aikana nähnyt sekä sen, että ne lähtivät oikein hyvällä tähtäinkuvalla, että sen kuinka luodit lensivät ilmassa taulun keskustaa kohti auringon paistaessa sopivan matalalta takaviistosta.
Voitte kuvitella, että hymyni oli leveä, kun näin taulun:
http://jumi.lut.fi/~ppiirone/kuvat/ACI_ ... s-48mm.jpg
Saatoin jopa naurahtaa ääneenkin itsekseni
Sen lisäksi, että ase ampui treenilatauksella (kevyempi luoti kuin kisapaukuissa, PF kuitenkin 128-129) 48mm kasan, hienoa oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä osumat olivat jopa hitusen tähtäyspisteen alapuolella
Otin takatähtäintä yhden napsun ylös, eli siihen jäi säätövaraakin jopa tuo 2-3cm alaspäin. Hyvin tuli viilattua Tuon jälkeen hyvissä tunnelmissa ammuin vielä aavistuksen verran hätäisemmän 20 laukauksen kasan, jolla arvelin saavani vielä jonkunlaisen tiedon aseen käynnistä, vaikkakaan noin montaa laukausta en jaksanut ampua äärimmäisellä tarkkuudella ja huolellisuudella. Mutta taas kerran oli ihan mukava katsella taulua:
http://jumi.lut.fi/~ppiirone/kuvat/ACI_ ... -104mm.jpg
20 laukausta tuottivat 104mm kasan, josta päättelin että jos ammun C:n tai platesta ohi, niin pyssyä on ihan turha syyttää. Siinä tapauksessa voisin samantien suunnata peilin eteen syyllistä tuijottamaan.
Loppusanat
Kannattiko? No totta helvetissä. Projekti maksoi kaikkineen alta 150 euroa ja nyt on todennäköisesti pyssy ampujaa tarkempi, eikä toisinpäin. Oma ymmärtämys 1911-konstruktion toiminnasta lisääntyi taas pykälän kun lueskeli asioita toimintasykliin ja ajoituksiin liittyen. Samoin kynnys ruveta askartelemaan pyssyprojektien kanssa hieman ruuvaria pidemmälle madaltui hitusen. Riittävät taustatiedot, ymmärrys siitä mitä on ryhtymässä tekemään, kärsivällinen mieli ja vakaa käsi vievät pitkälle. Ja tietysti paikalliset asiantuntijat, jos alkaa arveluttaa.
Kiitokset projektin onnistumisesta siis myös Mikolle ja piipun hankinnasta Ilkalle.
Vapise stanu-SM. (Ja EHC!) Nyt on porakone jolla tulee A:ta.
Perttu
