LaSa:n ampujille kultaa ja hopeaa Practical-kiväärin MM-kisoista Oulussa!

Lappeenrannan Siluettiampujat (LaSa) ja koko Suomi voivat juhlia upeaa menestystä Oulussa 30.7.–10.8.2024 järjestetyissä Practical-kiväärin (IPSC Rifle) maailmanmestaruuskilpailuissa. Seuramme ampujat näyttivät jälleen taitonsa maailman huipulla!

Ilkka Siitonen maailmanmestariksi ja MM-hopealle!

LaSa:n Ilkka Siitonen teki kisoissa huikean suorituksen. Hän oli osa Suomen seniorijoukkuetta, joka ampui Standard-kivääriluokassa joukkuemaailmanmestaruuteen! Tämän lisäksi Ilkka taisteli tiensä henkilökohtaiselle MM-hopeallesamassa Standard-kiväärin senior-kategoriassa. Menestystä täydensi upea yhdeksäs sija yleisessä sarjassa, osoittaen Ilkan kuuluvan absoluuttiselle huipulle ikäkategoriasta riippumatta.

”On vaikea uskoa, että onnistuin näin hyvin! Alussa epäilin itseäni, mutta kisojen edetessä tekeminen alkoi tuntua varmalta ja luontevalta,” Ilkka summasi tunnelmiaan intensiivisen kisaviikon jälkeen.

Ilkka Siitonen, MM-hopeaa.

Myös Mikko Kuisma osana kultajoukkuetta

Ilkan lisäksi kultaa juhlineessa seniorien Standard-maajoukkueessa ampui toinen LaSa:n kokenut kilpailija, Mikko Kuisma. Mikko sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemänneksi senior-kategoriassa. Kultajoukkueen kolmas jäsen oli Kuopion Urheiluampujia edustava Pasi Oikarinen. Onnittelut koko kultakolmikolle!

MM senior-kategorian tuuheatukkaiset kultapojat, vasemmalta Kuisma, Siitonen ja Oikarinen.

Seuramme ampujista kilpailussa olivat mukana myös open kiväärillä Mikko Hankaniemi (39.) ja Antti Hintsanen (194.), sekä myös arvokasta tuomarikokemusta keränneet standar-ampujat Pasi Pennanen (25.) ja Timo Vaittiniemi (super senior 5.)

Lasan Kuisma ampuu, Lasan Vaittiniemi tuomitsee.

Suomalaismenestys laajempaakin

Kokonaisuudessaan Suomen joukkueen panos Oulun MM-kisoissa oli vakuuttava. Muista suomalaismenestyjistä mainittakoon:

  • Standard-kiväärin yleisessä sarjassa Sami Hautamäki voitti kultaa ja Heikki Tikkanen hopeaa.
  • Open-kiväärin senior-kategoriassa Raine Peltokoski ampui kultaa ja oli yleisessä sarjassa pronssilla.
  • Naisten Standard-kiväärissä Lilian Telanne voitti maailmanmestaruuden.
  • Naisten Open-kiväärissä Reetta Paavola saavutti MM-pronssia.
  • Junioreissa Ukko Nikki ampui niin ikään MM-pronssille.

Varsinaisen kilpailun jälkeen ennen palkintojenjakoa ammuttiin vielä parhaiden kesken Shoot Off, jossa kaksi kilpailijaa ampuvat toisiaan vastaan nopeuskilpailua. Tällä kertaa ohjelmassa oli viisi plate sekä yksi popperi. Oman popperin ensimmäisenä kaatanut voitti kierroksen. Seuramme seniorien suorituksia voit katsoa seuraavasta videosta n. 41 min kohdalta alkaen:

Historialliset kisat Ruutikankaalla

Kilpailut järjestettiin Limingan ja Oulun uudessa, upeassa Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksessa. Yli 700 ampujaa yli 40 maasta tekivät tapahtumasta historian suurimmat practical-kiväärin MM-kilpailut. Jättitapahtuman onnistuminen vaati valtavan, yli 225 toimitsijan organisaation panoksen. Kisat eivät ainoastaan osoittaneet suomalaisten ampujien kovaa tasoa, vaan myös vahvistivat Ruutikankaan asemaa yhtenä maailman parhaista ampumaurheilukeskuksista.

Lappeenrannan Siluettiampujat onnittelee lämpimästi Ilkkaa, Mikkoa ja kaikkia muita suomalaisampujia upeista MM-kisasuorituksista! Tämä menestys inspiroi meitä kaikkia ja osoittaa, että laadukas ja pitkäjänteinen työ seurassa kantaa hedelmää.

LaSan ampujat pokkasivat mitaleita practical-pistoolin SM-kisoissa Vaasassa

21.7.2024, Mustasaari

Jetsonen liikkeessä.

Lappeenrannan Siluettiampujien (LaSa) ampujat osoittivat kovaa kilpailuvirettä practical-pistoolin Suomenmestaruuskilpailuissa Vaasassa 19.-21. heinäkuuta. Menestystä tuli erityisesti Production- ja Standard-aseluokissa, joissa nähtiin vahvoja suorituksia LaSan urheilijoilta.

Production-divisioonassa LaSan Pasi Pennanen ampui SM-pronssia. LaSan Timo Jetsonen sijoittui neljänneksi. Voiton vei Vesa Kaunisto (KaPrA).

-Tämä ei ole oma päälaji ja valmistautuminen jäi tällä kertaa melko vähiin. Seuraava päätavoite on kiväärin maailmanmestaruuskilpailut Oulussa tämän kuun lopussa, Pennanen analysoi.

Pasi Pennanen ampuu tuomarin seuratessa suoritusta.

Standard-divisioonassa kultamitalin nappasi Arttu Mäkelä (Luoti). LaSan Mikko Kuisma ampui seniorien kultaa, jääden yleiskilpailussa täpärästi neljänneksi. LaSan standard-menestystä täydensivät Lauri Pulkkinen (6.), Mikko Huttunen (7.) ja Marko Rilla (19.).

-Tänä vuonna valmistautumisaikani on pitkälti kulunut Muukon uuden ampumaradan suunnittelussa. Projekti ottaa vihdoin konkreettisen askeleen eteenpäin elokuussa, kun kaupunginjohtajan johtama työryhmä aloittaa työnsä, kertoo Kuisma, joka tähtää myös kiväärin MM-kilpailuihin.

Classic-divisioonassa Samuel Tiili (P-K IPSC) vei voiton. Revolver-divisioonassa SM-kultaa ampui Jussi Niskanen (VS-VA).

Wasa Match 20 vuotta, squad 6 kiittää

Vaasan ampujien järjestämät practical-pistoolin Suomenmestaruuskilpailut pidettiin Kivijärven ampumaradalla 19.-21. heinäkuuta. Kilpailuissa kilpailtiin SM-tittelistä Production, Standard, Classic ja Revolver -divisioonissa. Mukana oli yhteensä 229 kilpailijaa. Suomalaisten lisäksi ampujia osallistui Ruotsista, Norjasta ja Virosta.

Kilpailun tulokset: https://pelias.ipscfin.org/en/competition_pub/1042/matchscore_nationals

LaSa vei neljän aseluokan voiton Kouvolan pistoolikilpailussa

Lappeenrannan Siluettiampujat (LaSa) osoittivat jälleen vahvaa osaamistaan practical-ammunnassa Kouvola Pistol Match 2024 -kilpailussa. LaSan ampujat menestyivät erinomaisesti useissa aseluokissa ja ikäsarjoissa vieden Open, Standard, Production ja Production Optics luokkien kultamitalit. Revolver ja Classic jätettiin vielä muille, sillä näissä emme tällä kertaa kilpailleet.

LaSan Perttu Piironen voitti Open-luokan ylivoimaisesti. Toiseksi tullut ampuja jäi lähes 4 prosenttiyksikköä Piirosen taakse.

Mikko Kuisma nappasi voiton reilulla kaulalla standard-pistoolilla niin yleisessä sarjassa kuin senior-kategoriassakin. Lauri Pulkkinen sijoittui neljänneksi 88,46 % tuloksella.

Production Optics -luokassa LaSan ampujat hallitsivat kärkisijoja. Mikko Suoninen voitti luokan. Mikko Hankaniemi sijoittui kolmanneksi (92,69 %) ja Niko Liimatta yhdeksänneksi (85,09 %).

Production-luokassa Pasi Pennanen otti voiton vahvalla ammunnalla. Timo Jetsonen sijoittui toiseksi 94,06 % tuloksella.

”Olemme erittäin tyytyväisiä seuramme ampujien suorituksiin Kouvolan kilpailussa. Tulos osoittaa, että harjoittelumme on tuottanut tulosta ja olemme vahvasti mukana kansallisessa kärjessä,” kommentoi LaSan practical-jaoston puheenjohtaja Mikko Kuisma.

LaSan ampujat menestyivät myös eri ikäsarjoissa. Production Optics -luokan senior-pronssia sai Sami Pesonen. Super senioreissa Max Lagerstedt voitti kultaa ja Timo Vaittiniemi pronssia.

Kouvola Pistol Match 2024 järjestettiin 12.-14. heinäkuuta Utissa, Kouvolassa. Kilpailu on yksi Suomen suurimmista practical-ampumakilpailuista, ja se keräsi yli 150 osallistujaa ympäri maata. Kilpailussa oli mukana Open, Standard, Production, Revolver, Classic ja Production Optics -aseluokat. Osallistujia oli eri ikäluokista ja sukupuolista, mikä kuvastaa lajin monipuolisuutta ja suosiota.

Kilpailun tulokset näet tästä:

https://pelias.ipscfin.org/fi/competition_pub/1085/0/matchscore

**Lappeenrannan Siluettiampujat ry**

Lappeenrannan Siluettiampujat ry on vuonna 1989 perustettu ampumaurheiluseura, joka keskittyy erityisesti practical- ja siluettiammuntaan. Seura tunnetaan korkeatasoisesta valmennuksestaan ja menestyksestään kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. LaSa järjestää säännöllisesti harjoituksia ja kilpailuja jäsenilleen sekä edistää turvallista ja vastuullista ampumaurheilua Lappeenrannan alueella.

KANSALLISET SILUETTIKILPAILUT: SBP, FP, SBROS

LaSa:n järjestämät kansalliset siluettikilpailut La 6.7 – Su 7.7 alkavat huomenna. Tänään perjantaina valmisteltiin rata kilpailuja varten.

Tapahtuman facebooksivut: https://www.facebook.com/groups/1208796906965767/

Lajeina SBP, FP, SBROS eli pienoispistoolilajit, ratapistooli ja uutena lajina pienoiskivääri avotähtäimillä, missä aiemmin ei ole Lappeenrannassa kilpailtu. Matkat 25, 50, 75 ja 100 m.

Mustaruutiammunta/SM-mestaruus

Mustaruutiammunta lisättiin LaSa:n lajistoon kevätkokouksessa. Lisätietoa mustaruutiammunasta löytyy SAL:n sivustolta: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/mustaruuti/lajiesittely/

Mustaruuti SM-kilpailut olivat Orivedellä pe-su 28.–30.6.2024, missä ammuttiin kaikki MLAIC:n lajit sekä pohjoismaiset lajit.

Menestystä tuli sillä seuramme jäsen saavutti piilukkohaulikossa ( 21. Manton) SM-kultaa!

Onnittelut!

Ammuntapäivä Heinolan 500 m radalla

Lauantaina 27.4 vietimme ammuntapäivän Heinolan 500 m radalla. Siluettiammuntaharjoittelua tulevia SM-kilpailujakin ajatellen ja myös vapaamuotoista ammuntaa pidempään matkaan. Sää myös suosi ja ei onneksi satanut tiskirättiä kuten aiemmin viikolla, vaan päin vastoin oli erittäin hyvä ammunnan kannalta. Kiitokset osallistuneille onnistuneesta päivästä ja kiitokset myös Heinolan ampujat ry:lle.

Practicalin kesä Lappeenrannassa

Huomio Practical-ampujat! Sisäampumakausi päättyy, mutta ulkokausi tuo mukanaan uusia tuulia!

Sisäampumakausi lähestyy loppuaan huhtikuun lopussa, mutta ei hätää! Kesä tuo tullessaan maksuttomat practical-harjoitukset kaikille seuran turvallisille ampujille! Harjoituksia järjestetään torstaisin Muukon pistooliradalla toukokuusta syyskuuhun.

Osallistuminen on helppoa:

  • Riittää, että olet seuran jäsen ja sinulla on practical-turvallinen ampujan status.
  • Tarvitset myös lisenssi/vakuutuksen, jonka voit ostaa Suomisportin kautta.

Mitä radalla tapahtuu?

  • Perinteinen practical-viikkokilpailu pyörii radalla klo 18 alkaen joka torstai toukokuusta syyskuun loppuun. Paikalle tulleet ampujat rakentavat yhdessä pari stagea yhteen loossiin.
  • Uutena kokeiluna toinen loossi on varattu toiminnallisen ammunnan perusharjoitteluun. Täällä voit hioa esimerkiksi vetoa, liipaisua nopeampaan ammuntaan tai ampumista pienessä liikkeessä.
  • Paikalla ei ole varsinaista järjestäjää, vaan toimimme yhteisöllisesti. Voit kysyä vinkkejä kokeneemmilta ampujilta.
  • Seura tarjoaa paikat, taulut, timerit ja tabletin tuloslaskentaa varten.
  • Kisaaminen ei ole pakollista, mutta tuloksia voidaan laskea ja vertailla eri tavalla ammuttuja suorituksia.
  • Myös aseettomat ovat tervetulleita verestämään taitojaan. Aseen ja patruunat voi pyytää seuran practical whatsapp-kanavalta.
  • Jos et ole vielä Whatsapp-kanavalla, pyydä lisäämistä mukaan, jos olet seuran jäsen ja practical-turvallinen ampuja.

Muista!

  • Joka kuun viimeinen torstai on pistoolit KK-kilpailut, jolloin ei ole erillistä practical-treeniä.
  • Hyvän practical-ampujan rajana näissä kuukausittain järjestettävissä perustarkkuuskilpailuissa pidetään pistetulosta 250.
  • Seuran 5-9 stagen practical-kilpailuita pyritään järjestämään vähintään kerran kuukaudessa. Näistä kauden kisakalenteri vielä muotoutuu ja löytyy myös practiscoresta. https://practiscore.com/clubs/lappeenrannan_siluettiampujat_ry Seuraava kilpailu on 25.5. Miniriflellä.

Nyt on aika kaivaa esiin aseet ja suunnata Muukon radalle! Olemme varmoja, että tulet viihtymään ja kehittämään taitojasi.

Nähdään radalla!

LaSa KEVÄTKOKOUS 25.4.2024 (PÄIVITYS 10.4/ASIALISTA)

Lappeenrannan Siluettiampujat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 25.4.2024 klo 19 Muukon pistooliradalla.

Käsitellään sääntömääräiset ja hallituksen esittämät sekä seuran jäsenten seuran sääntöjen mukaan esiin nostamat asiat.

Lehti-ilmoitus tulee Etelä-Saimaaseen 13.3.24

Täydennetystä esityslistasta informoidaan lähemmin viimeistään 10.4.24 mikäli käsiteltäväksi tulee muuta kuin sääntömääräiset asiat.

PÄIVITYS 10.4.2024/ KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Kevätkokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään seuraavat hallituksen ja jäsenten sääntöjen mukaisesti vireille panemat asiat.

Jäsenet: jäsenet ovat ehdottaneet lisättäväksi seuran lajilistalle PRS-ammunnan, kasa-ammunnan ja mustaruutiammunnan.

Hallitus: Vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen, toiminnantarkastajien lausunnon esittäminen, ja tili- ja vastuuvapauden myöntäminen asianosaisille.

t. Hallitus

SEURAKIRJE 2024 / JÄSENYYSMAKSUT 2024

Seurakirje 2024 on lähetetty jokaiselle jäsenelle Suomisportin viestit osion kautta. Lisäksi se on julkaistu foorumilla http://www.lasa.fi/phpBB3/viewtopic.php?f=2&t=2105

Vuoden 2024 jäsenyysmaksut tulevat maksettavaksi Suomisporttiin tämän viikonlopun 15 – 17.3.24 aikana. Ohjeita muistin virkistämiseksi on päivitetty seuran sivuille https://lasa.fi/wp/jasenmaksut/